Tulevana talvena kuitataan pitkän ajan huolettomuuden lasku.
Nyt se sitten on todettava, kun Fingridiä myöten myönnetään, että ensi talvena todennäköisesti on rajoitettava sähkön jakelua, että housuissa se on, ja nyt ei auta kuin ryhtyä kalsaripyykille.
Itse olen sen verran vanha jo, että muistan ajat kun sähköyhtiöt olivat enemmän virkamieslaitoksia kuin markkinaehtoisia toimijoita. Asiakaspalvelu ei todellakaan kuulunut vakiohintaan, ja hymy ei edes maksullisiin lisäpalveluihin.
Yksi asia silloin kuitenkin oli paremmin. Asiakas ei päättänyt tietämättään omaa varautumisen tasoaan sähkön saannin suhteen. Sen teki se jäyhänkankea insinöörin ja virkamiehen risteytys, joka hoiti työnsä puolisosialistisen byrokraatin perusteellisuudella, ja muutti sen myös yrityskulttuurissa sellaiseksi, että tuon ajan sähkökaappiin kun katsoo, niin hämähäkinseititkin ovat jiirissä ja vatupassilla suorassa.
Tästä aikoinaan haluttiin vapautua osin sen takia, koska sen koettiin nostavan energiayhtiöiden hintoja tarpeettomasti.
Sähkömarkkinoiden vapauttaminen pörssikeinottelulle ja osin oudolla mekaniikalla toimivalle kilpailulle ei ole yksiselitteisesti hyvä asia. Enkä edes yritä väittää, että silloin ennen oli paremmin, totean vain sen, että asiat olivat eri tavalla.
Entisistä ajoista on päädytty tilanteeseen, jossa likipitäen kukaan ei varaudu epätodennäköiseen, koska se olisi nostanut sähkön hintaa ja tuottanut hankaluuksia hintakilpailussa. Mieluummin on ostettu sähköä halvemmalla kuin sitä on mahdollista tuottaa huoltovarmasti. Huoltovarmuus kun on monimutkainen ja ikävystyttävä asia, jonka hahmottamiseen menee liikaa aikaa että se nykyihmistä jaksaisi kiinnostaa.
Pörssin sekuntipeli sopii erittäin huonosti energia-alalle, jossa toiminnan vakaus, pitkäjänteisyys, jopa ylisukupolvinen varautuminen on tärkeää. Tästä päästään tämän hetken tilanteeseen, joka ei ole yllätys toisin kuin yritetään suureen ääneen väittää. Enemmänkin tilanne on sellainen, että nurkassa on pidempään istunut mörön näköinen otus, jonka olemassaoloa on koetettu välttää sillä, ettei katsota sinne nurkkaan.
Jo keväällä oli selvää, että tuleva talvi tulee olemaan erityinen, mutta sen sijaan että olisi tartuttu toimeen ja alettu ratkoa tilannetta tarmokkaasti, on energia-ala nukkunut ruususen unta ja vietellyt mukavasti kesälomia odotellen että ongelma menisi pois. Samaa on tehty valtiotasolla, ja nyt ollaan tilanteessa jossa kilpailevat ”asiantuntijat” esittelevät kilvan ratkaisujaan siihen, miten pieni sähkönkäyttäjä pystyy tulevana talvena ratkaisemaan sen ongelman, että Suomella ei ole sähköntuotantokapasiteettia omavaraisuuteen.
Kulutuksen pienentämistä kannatan aina. Se on parasta mahdollista niin ympäristön, kuin taloudenkin kannalta, mutta sillä ei voida ratkaista isoja rakenteellisia ongelmia, varsinkaan jos ei niitä tunnusteta.
No mikäs nyt sitten avuksi?
Ihan ensimmäisenä pitää todeta, että tähän tilanteeseen ei ole nopeaa, eikä helppoa ratkaisua. Sähkömarkkinoista lienee tarkoituksella rakennettu monimutkainen ja oudolla logiikalla toimiva, ihan vaan sen takia, että silloin pääomasijoittajan on helpompaa vahtia etujaan bisneksessä. Lisäksi energia on sen verran tärkeä asia, että täysin ilman sääntelyä ei markkina voi toimia, eli ei voida luottaa, että vapaa markkina ja kuluttaja kyllä hoitavat sääntelyn.
Korjausliikkeenä ensisijaisen tärkeää olisi antaa sijoittajan riskin lyödä pelureita näpeille ja lujaa. Monesti suureellisia pelastusoperaatioita, kuten vaikkapa Saksassa Uniper, perustellaan sillä, että suuren toimijan kaatumisen vaikutukset olisivat liian rajuja. Ikävä todellisuus on kuitenkin, että aina kun markkinoihin puututaan tuilla ja pelastuspaketeilla samalla annetaan epäterveen pelin jatkua, ja kaadetaan pokeripöytään lisää pelimerkkejä.
Sen lisäksi, että sijoittajanriskin annettaisiin hoitaa vastuuttomien markkinatoimijoiden kurinpalautus, pitää toki pohtia miten tavallinen ihminen, joka ei millään pysty selviytymään tilanteesta, jossa energian hinta vaikka kymmenkertaistuu yön yli, saadaan jollain tavalla autettua pahimman yli. Miten tämä toteutettaisiin, onkin sitten kokonaan eri juttu…
Oleellisena asiana pitäisin myös sitä, että sähkömarkkinoiden sääntely täytyisi jatkossa tehdä sillä oletuksella, että pääomasijoittaja käyttäytyy voiton ollessa kyseessä varsin inhimillisesti, oma suu lähinnä-periaatteen mukaisesti, eli sääntelyllä täytyy varmistaa, että pääomasijoittaja hyötyy siitä, että hoitaa energiayritystään asiallisesti ja pitkäjänteisesti niin, että se on myös asiakkaan etu.
Tuleva talvi?
Tältä osin näen, että valitettavasti hyvin vähän on enää tehtävissä. Niinkuin aiemmin totesin, ei pörssielämä sovi energia-alan huoltovarmuuteen millään tavalla – tai no sen verran sopii, että pitää ajatella pahin mahdollinen, tuplata se, ja varautua siihenkin vielä vähän yli.
Jokainen klapilämmittäjä tietää, että jos klapimetsään mennään vasta elokuulla kirvelee talvella silmiä kun yrittää saada tulta pannuun. Vesi vaan tirisee pilkkeen päässä ja savu poistuu lämmittäjän kanssa samasta luukusta.
Nyt tuo tilanne alkaa olla totta kansallisella tasolla. Norja varoitti, mielestäni ihan oikein, ettei heiltä riitäkään ensi talvena sähköä myyntiin entiseen malliin. Venäjältä ei tule yhtään hattivattia, kun edellisinä talvina sieltä on tuotu Olkiluoto 3:n tuotannon teholla sähköä kylmillä keleillä. Varmuusvoimalat jäävät alamittaisiksi. Öljyn ja kaasun varastot ovat alhaalla kaikkialla Euroopassa, ja niitä yritetään raapia täydemmäksi hurjan hintaisilla polttoaine-erillä.
Turve ja hake eivät näillä näkymin voi vajetta korvata, koska turvetuotannon alasajon ja huonon kesän jäljiltä ei turvetta yksinkertaisesti ole, ja hakepuuta ei markkinoiden toimesta ole varattu ajoissa, joten talvella saatetaan nähdä tilanne, jossa yritetään hakettaa tuoretta puuta polttoon ilman että laitoksia siihen on tarkoitettu.
Toivon että olen vahvasti väärässä, mutta nähdäkseni tulevan talven varalle on tehty ainoastaan se, mitä ei voi pitää kovin viisaana, eli lämpöä kaivatessa on kustu housuun, kun se lämmittää hetken.
No mitäs sitä sitten leukoja repimään, jos asiat ovat jo noin huonosti?
Savolaisittain voisi todeta, että: ”Vaikka muualla tilanne voi olla vakava, muttei toivoton; niin savossahan se voi olla toivoton, muttei kyllä koskaan vakava!
Se, että asiat ovat tällä hetkellä ikävällä ja vakavalla tolalla voi olla erittäinkin hyvä tilanne, mikäli vain otamme siitä opiksemme.
Tulevan talven kriisi saattaa olla mahdoton välttää, mutta jatkossa paljon riippuu siitä, mitä päätöksiä tällä hetkellä tehdään. Siksi nyt on aika tehdä investointipäätöksiä omavaraisuuden ja kotimaisten energiantuotantomuotojen suuntaan, sekä korjata markkinamekanismia varmuuteen kannustavaan suuntaan. Mikäli nämä päätökset jätetään tekemättä, jatkuu markkinoiden vastuuvapaa veivaaminen ja virheet toistuvat sykleittäin.
Erään tunnetun yritysvalmentajan lausahdus: ”Sitä saat, mitä mittaat.” sopii markkinavalvontaan ja sääntelyyn mielestäni varsin mallikkaasti, eli sääntely pitää rakentaa siten, että huomioidaan ihmisten taipumus pyrkiä välttämään, ja kiertämään vastuuta. Samaan aikaan pitää olla tarkkana mistä sääntelyllä palkitaan.
Sähkön siirtomaksu on mainio esimerkki siitä, miten sääntelyssä voidaan helposti tehdä virhe. Siirtomaksun nostoa säännellään lailla, ja jotta sähkön jakelija saa sitä korottaa, täytyy heidän esittää sähkön jakeluun liittyvä investointi, jotta nosto on laillinen. Tämä on johtanut siihen, että huoltovarmuus- tai edes jakeluvarmuus ei ole ensisijainen peruste aina investoidessa sähköverkkoon. Mukaan astuu lisätekijänä hinnoittelupolitiikka, jolloin kustannuksia lisäämällä yritys voi lisätä prosentuaalista tuottoa. Osakkeenomistajan kannalta se, miten tuotto lisääntyy on yhdentekevää. Asiakkaan kannalta tilanne on kuitenkin ikävä. Asiakas kun maksaa molemmat, niin nousseen tuoton, kuin investoinninkin.
Toivon totisesti, että tämä nykyinen kriisi opettaisi meitä tavallisia ihmisiä ajattelemaan omia henkilökohtaisia ratkaisujamme sen valossa, että kaikki ei aina mene mallikkaasti, vaan suurella todennäköisyydellä jokaisen elinaikaan osuu muutama isompi kriisi oman viitekehyksen ulkopuolelta. On viisautta etsiä tietoa siitä, miten valintamme vaikuttavat isoon kuvaan, ja käyttää sitä valtaa siinä vaiheessa, kun se vielä on meillä, eikä sitten itkeä sen perään näissä tilanteissa kun ote ratista on jo päästetty.
Päättäjiltä taas toivoisin haihattelun ja toiveajattelun suhteen inhorealistista suhtautumista siihen, että ihmiselämän perustarpeita kuten esim. ruoka ja energia, ei koskaan pitäisi jättää täysin vapaiden markkinoiden ja ihmisen lyhytnäköisyyden varaan, sillä kukaan ei koskaan haluaisi maksaa sitä pientä hintalisää, jolla tuotanto säilyy terveellä pohjalla, niin kauan kun voi huolettomana jättää homman jonkun sellaisen hoitoon, joka ”halvimmalla jättää tekemättä”.
Ehkä voisin summata tämän vuodatuksen siihen mitä itsekin pyrimme toiminnassamme pitämään ohjenuorana ja markkinoimaan sitä muillekin: ”Jos jokin asia on tekemisen arvoinen, on se yleensä myös sen arvoinen, että se kannattaa tehdä kunnolla!”
Huoltovarmuusasioissa kunnolla tehty riittävä investointi tuntuu turhalta ajatukselta silloin kun päivä paistaa, ja huolia ei näy, mutta se kantaa sitten huonona päivänä niin, ettei tarvitse kärsiä suhdanteiden rajuimpia iskuja.
Lisäksi ajoissa tehdyn investoinnin hintaa alkaa inflaatio rouskuttaa heti kun se on tehty, mutta myöhäisherännyt maksaa aina välttämättömyyksistään kovaa hintaa. Jos näemme sellaisia inflaatiolukuja joista rajuimmat silmiini osuneet ovat olleet 20%, hukkuu silloin 100.000€ investoinnista vuodessa 20.000€, eli inflaatio syö investoinnin suuruuden nopeasti.
Tulevalle talvelle ei meiltäkään ihmeratkaisuja putkahda pajalta ulos, mutta edelleen on hyvä aika investoida kestäviin ja edullisiin hakelaitteisiin tai miettiä energiansäästöratkaisuja, joten ei muuta kuin yhteydenottoa peliin, jos tarvetta on!
P.S. Fortumista joskus toiste, on meinaan sen verran uskomaton soppa, että pitää ensin vähän sulatella ja opiskella koko kuviota…
Aki Saarinen
Hitsaava sähkömies, “Monitumpelo” ja Keuruun Energiatekniikan toimitusjohtaja